Posts in Fin
Aromaterapia kuunkiertoon

WRITER: CATARINA BÖCKERMAN
PICTURE: CATARINA BÖCKERMAN

(FIN & sponsored post)

Kuu ja aromaterapia, parivaljakko joka saa sydämeni lämpimäksi. Näissä kahdessa on niin paljon voimaa, ja niiden yhdistämisellä vielä enemmän. Kuu kiertää rataansa, tuoden meille eri energiaa eri kuukauden vaiheissa. Jos kuun eri vaiheet ovat vielä vieraita, käy lukemassa artikkelimme jossa käyn läpi nämä eri vaiheet.

Kuten tiedämme nyt, kuun eri vaiheet kantavat tiettyä teemaa/energiaa/viboja, ja kun tiedämme missä vaiheessa olemme, tiedämme miten tukea itseämme parhaiten. Ja aromaterapia on suuri tukija näissä eri vaiheissa.

-

Uusikuu - Istuta unelmat

Anna Patchoulin irrottaa itsesi kaikesta mikä pidättelee itseäsi aloillaan, ja tuo maadoitusta sekä vanhojen uskomuksien rikkomista Inkiväärin eteerisellä öljyllä.

Kasvava puolikuu - Helli & luota

Istuttamasi unelmat sekä intetiot tarvitsevat nyt kaiken hellimisesi sekä luottamisen itseesi sekä universumiin. Anna rosmariinin täyttää sinut luottamuksella sekä rohkeudella. Ja laventelin tuoda luottamista universumin täydelliseen ajoitukseen.

Täyskuu - KUKOISTA

Täydenkuun aikaan kaikki kukoistaa, kaikki korostuu, niin miellyttävät sekä epämiellyttävät tunteet. Seetri sekä piparminttu eteerinen öljy auttaa meitä maadoittumaan ja puhdistamaan kaiken epämiellyttävän mikä nousee pintaa kuun valon mukana. Ylang ylang sekä ruusu taas auttavat meitä avaaman sydäntämme kukoistukselle, sekä vastaanottamaan rakkautta niin itseltämme kuin maailmaltakin. Nämä eteeriset öljyt luovat syvempää yhteyttä itseemme, sekä aktivoivat seksuaalisuuttamme.

Vähenevä puolikuu - Irti päästäminen

Kaiken kukoistuksen, ja voimakkaan energian jälkeen on aika palata ulko maailmasta itseemme. Tässä kuun vaiheessa on aika kyseenalaista mitä teemme, ja kuu tuokin kaiken sen pinnalle mikä ei ole sopusoinnussa itsemme kanssa. Frankinsensi auttaa meitä päästämään tavoista sekä ajatusmalleista, jotka eivät tue meitä elämässä. Geranium taas tukee meitä tässä irti päästämisessä sekä lievittää masennuksen oireita, mitkä nousevat voimakkaammin tässä vaiheessa kuuta.

bulba

Tämä artikkeli on tehty yhteistyössä Bulba diffuusereiden kanssa, ja he hakusivatkin antaa lukijoillemme 10% alennuksen koodilla inlace10, kaikista heidän diffusereistaan. Joten kun seuraavan kerran kaipaat tukea kuun eri vaiheissa, tiputa 2-6 tippaa eteerisiä öljyä diffuuseriisi ja anna eteeristen öljyn tuoda sinulle juuri sen mitä tarvitset sillä hetkellä. Anna diffuuserin olla maksimissaan noin puoli tuntia päällä päivän aikana, jotta vältämme näiden upeiden mutta erittäin vahvojen eteerisien öljyjen ylikuormittumisen. Anna eteerisien öljyjen tukea, voimaannuttaa sekä tasapainottaa sinua aina kun sitä tarvitset.

Kuukierto

WRITER: CATARINA BÖCKERMAN
illustration: harleyandj

(FIN)

Me elämme kuun kierrossa. Joka kuukausi kuu kasvaa ja vähenee. Joka kuukausi me elämme kuunkierron vaiheiden mukaisesti, vaikka emme siihen kiinnittäisi huomiota. Kuu on tullut monen kulman kautta elämääni vahvasti osaksi. Henkilökohtaisen menkkakiertoni aka. kuukiertoni ongelmien kautta se ensimmäisen kerran sai kaiken huomioni. Yhtäkkiä huomasin lukevani kirjoja kuun kierroista ja kuinka ne vaikuttavat meihin. Ja kun huomasin kuinka läsnä nämä eri vaiheet kuun kierrosta ovat koko ajan elämässäni, sillä kun tiedän että nyt on tietyn energian aika, tiedän miten tuen itseäni. Tästä kaikesta saikin podcastini alkunsa, my new baby Pimppi podi. Ja kuut ovatkin heti kolmannessa jaksossa aiheena, joten jos kuut puhuttelee sua, tästä voit uppotua mun mukuun kuun upeuteen. Ja ennen kuin uppoudut täysin kanssani, tässä hieman viittaa siitä mitä eri kuu vaiheet tarkoittavat.

Uusikuu

Uudelleen syntymisen aikaa. On aika kääntyä sisäänpäin ja kysyä mitä haluan uudelle kuukaudelle, syklille istuttaa. Mitä unelmia haluan manifestoida, mitä haluan elämääni lisää, entä mitä vähemmän.

Kasvava puolikuu

On aika hoivata ja vahvistaa itseämme sekä intentioita, jotka uudella kuulla istutimme. On aika vahvistaa itsevarmuuttamme, ja fokustamme. Luottaa elämän täydelliseen ajoitukseen ja siihen että pystymme luomaan elämästämme juuri sellaisen kuin unelmoimme. Antaa uuden kuun istutukselle ravintoa ja rakkautta, luottaa elämään, itseemme.

Täysikuu

Täydellä kuulla kaikki kasvaa, niin hyvät kuin huonot tunteemme. Osa unelmastamme on löytänyt jo kukoistuksensa, ja nyt on aika nauttia, nauttia tästä kasvavasta energiasta. On aika avata sydäntämme, päästää irti, ja ylistää elämän nautintoja.

Vähenevä puolikuu

Tämä kuun vaihe on irti päästäminen vaihetta. Kaikki huonot tapamme, negatiivinen energia korostuvat, jotta voimme päästää niistä irti. On aika löytää yhteys itseemme taas kerran, ja valmistautua uuteenkuuhun, ‘uudelleen syntymiseen’.

harleyandj
Ohjaamo

(FIN)

PICTURE: Catarina Böckerman
Writer: Catarina Böckerman

Kun tulin takaisin Suomeen matkoiltani, olin täynnä inspiraatiota mutta hukassa siinä miten täällä toimitaan. Miten voin päästä täällä eteenpäin, maksaa perus kuluni, entä saanko tukia, miten haen niitä ja voinko kenties saada starttirahaa yrityksen aloittamiseen? 

Olin täynnä kysymyksiä, ja monen solmun kautta löysin tieni tänne. Tähän hetkeen, missä olen oppinut pyytämään apua. Ensimmäinen kuukausi yrittäjänä starttirahan avustuksella on vierähtänyt. Hyväksytty päätös kelan tukemasta terapiasta saapui muutama päivä sitten. Viimein elämäni Suomessa on alkanut rullaaman eteenpäin, positiivisella vireellä. 

Ohjaamoon tutustuin kun päädyimme Onan kanssa heidän tarjoamalle päivän kestävälle keramiikkakursille. Siinä keramiikkaa väsäillen, ohjaamo avautui minulle. Kaiken sen minkä tein ja ähersin yksin, olisin voinut tehdä ohjaamon tuella. Ja siksi haluankin levittää tietoisuutta Ohjaamosta. Minunkaan ei olisi tarvinnut ähertää yksin, olisin voinut saada apua. 

-

Tapasin Päivin sekä Siisin, jotka ovat näitä upeita avun antajia Helsingin ohjaamon pisteellä. He avasivat minulle, että Oohjaamo on alle 30 vuotiaille suunnattu, valtion tukema palvelu jonne voi mennä ihan vain uteliaisuuttaan, tuen tarpeessa, hukassa, pullollaan kysymyksiä sekä ohjauksen tarpeessa. Palvelu on luotu nuorille, nuorille kuten sinä ja minä. Nuorille jotka ovat täysin hukassa, tai ehkä vain hieman hukassa.

‘Eli mitä jos meidän ei tarvitsisi märehtiä yksin kysymystemme kanssa, vaan voimme hakea tukea, apua ja ottaa sitä vastaan.’

Avun pyytäminen, sen vastaan ottaminen on urheaa, ja opin siinä itse koko ajan paremmaksi. Opin ettei asioiden tarvitse olla vaikeaa, kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. Mitä jos voisimme vain tukeutua, saada apua ja mennä kohti unelmaamme?

Päivi ja Siisi sekä koko ohjaamon tiimi toivoo jokaisen nuoren tietävän, että ohjaamoon voi tulla missä vain asiassa. Kela-asioista ura kysymyksiin, yrittäjä asioissa, terveys kysymyksissä tai ihan vain tuen tarpeesa. 

Joten mitä jos muutamme kynnyksen, kynnyksettömäksi. Haemme apua varhaisessa vaiheessa, tai ihan vain tukea. Jos olisin tiennyt ohjaamosta, kun itse olin täynnä miljoonia kysymyksiä olisin marssinut heidän luokseen heti. Muutetaan meidän kulttuuria itsemme kautta, ja uskalletaan pyytää apua. Uskalletaan ottaa vastaan apua. <3

Joten jos askarruttaa, on hukassa oleva olo näin loppu keväästä, käy ohjaamossa hakemassa tukea, tukea minkä kaikki meistä ansaitsee.

file.jpeg
FinInlace mediaComment
Arkivé Atelier - haastattelu

Kirjoittaja : Meri Frig
Kuvat : Arkivé Atelier

Teillä on mielettömän hieno konsepti. Miten Arkivé Atelier sai alkunsa?

Maria: “Kiinnostuin ihmisten vaatteiden kulutustottumuksista opiskellessani vaatetussuunnitelua. Kandidaatintutkielmassani tutkin muoti- ja lifestyleblogien mielipidevaikuttajuutta kestävän kehityksen näkökulmasta. Jo tuolloin 2012 mielessä alkoi itää haave omasta sivustosta, jonka kautta voisin positiivisesti vaikuttaa ihmisten tapaan kuluttaa vaatteita kestävästi.
Myöhemmin muutamia vuosia sitten kiinnostuin selvittelemään tapoja pitää parempaa huolta vaatekaapistani. Tietoa ja tuotteita kyllä löytyi, mutta ei ollut yhtä paikkaa, mistä kaiken olisi saanut kootusti. Tämän lisäksi sain huomata, kuinka vähän vaatetusalan yritykset tarjoavat tietoa myymiensä tuotteiden ylläpitoon ja huoltoon. Yritysten toiminnassa ja ihmisten käytöksessä oli selkeästi havaittavissa pikamuodin aiheuttama vaatehuollon kokoinen aukko, jonka paikkaamisesta syntyi minulle tärkeä missio.”
Jenna: “Tapasimme Marian kanssa sattuman kautta vuoden 2017 lopulla ja hyppäsin pian mukaan Arkivéen. Olin vuosia vaatealalla vietettyäni huomannut, miten jopa alalla työskentelevillä ihmisillä oli suuria aukkoja materiaalituntemuksessa puhumattakaan materiaalien huollosta ja hoidosta. Koottua tietoa tai laadukkaita hoitovälineitä oli vaikea löytää. Perustimme yhdessä yrityksen ja lanseerasimme sivuston kokonaan uudelleen viime kesänä ja siinä samalla avasimme verkkokaupan. Meille on tärkeää, että Arkivé on myös visuaalisesti kaunis ja yhtenäinen 
kokonaisuus.”


Mitkä ovat ehdottomasti teidän omat lempparihuoltotuotteet nyt talvella?

Maria: “Uudeksi talvisuosikiksi on noussut Saphir Mirror Gloss -vaha, joka luo pintanahkaisten kenkien kärkiin ja korkoihin normaalivahaa tehokkaamman suojan ja kauniin peilimäisen kiillon. Värillinen vaha paikkaa myös naarmut ja haalistumat tehokkaasti.
Vaatehuollon puolelta kestosuosikki on Kent CP6, jota käytän näin talvisin päivittäin pölyn ja irtolian puhdistukseen. Kyseinen harja on ehdoton must-tuote pölyjen puhdistukseen tummista hienojakoisista neuleista!”
Jenna: “Pukeudun talvella suht käytännöllisesti - paljon villaa ja denimiä. Luottovillakangastakkini on todella paksua, karheaa villaa. Se suojaa viimalta, mutta kerää ärsyttävän paljon irtokarvaa itseensä. Kentin kaksipuolinen CC20-harja on luottoharjani varsinkin talvella. Harjan pidempiharjaksisella päällä harjailen takkini puhtaaksi ja lyhyempiharjaksisella rapsutan kuraroiskeet farkkujeni lahkeista.
Päivittäisessä käytössä olevat merinovillakerrastoni vaativat hiukan enemmän pesua kuin perusneuleet. Arelan biohajoava villapesuaine on paras tähän asti kokeilemistani - se jättää vaatteet pehmoisiksi muttei ollenkaan rasvaisiksi. Konepestessä käytän myös aina Guppyfriend-pesupussia!”


Kerroit että oma kulutuskäyttäytymisesi on muuttunut?

Maria: “Vaatekaappini on ollut jo vuosien ajan hyvin pieni ja uudet hankinnat harkittuja. Arkivén myötä tarpeeni ostaa uutta on pienentynyt entisestään. Kiillottamisesta ja silittämisestä on tullut uusien hankintojen miettimisen sijaan rentouttava laittautumisriitti ennen tärkeitä tilaisuuksia. Jos vaatekaapista puuttuu jotain, niin mietin löytyisikö se jokin ystävän vaatekaapista”
Jenna: “Yksi ahdistavimmista vaateteollisuuteen liittyvistä ajatuksista on tuotetun tavaran määrä. Emme tarvitse näin paljoa eikä kaikkea tarvitse aina riittää kaikille. Olen omaksunut ajatusta oman vaatekaappinikin suhteen - minun ei tarvitse omistaa kaikkea. Kokeilunhaluinen olen silti edelleen ja muutosta kaipaan aika ajoin. Onneksi vaihtoehtoja uuden ostamiselle on ja välillä muutokseksi riittää vaikka vain uusi tapa meikata!”


Ketkä ovat tyyli-idoleitanne?

Maria: “Minulla ei ikinä ole ollut yhtä tiettyä tyyli-idolia vaan inspiraatio vaihtelee ajoittain pienin vivahtein. Tällä hetkellä inspiroi Meryl Streep elokuvassa Minun Afrikkani sekä Margaret Howellin viime kesän kokoelma.”
Jenna: “Isoäitini ja äitini ovat opettaneet, että jokaisen tulisi saada pukeutua haluamallaan tavalla. Olin itse nuorempana aika ujo ja muistan, kuinka rohkea veto oli alkaa käyttämään vaikkapa punaista huulipunaa. Nykyään varsinkin todella nuoret ja todella vanhat ihmiset, jotka rikkovat totuttuja odotusarvoja teoillaan ja pukeutumisellaan, ovat suuri ihastelun kohteeni. Pidän myös ihmisistä, jotka saavat toisille hyvän mielen, koska tyylikkyys ei ulotu pelkästään vaatteisiin. Mutta jos puhutaan pelkistä vaatteista, innostun aina Lemairen estetiikasta, Phoeben Céline-taiasta, kanadalaisesta Beaufillesta ja Ranskan uuden aallon elokuvien henkilöhahmoista.”

Miten muuten huollatte tyyliänne?

Maria: “Tyylini pohja on ollut jo vuosien ajan lähes muuttumaton. Päivitystä haen hiustyylin muutoksilla, asusteilla ja koruilla. Esimerkiksi kenkäpari tai huivi voi olla elementti, jonka ympärille tyylini pääsääntoisesti rakentuu tietyin aikavälein. Tämän talven juttu on esimerkiksi pitkät saappaat ja hameet. Ensi kesänä aion sonnustautua silkkihuiveihin ja kokeilla myös kauluspaidan ja shaalin yhdistelmää Karen Blixonin tyyliin.”

Jenna: “Yritän huoltaa itseäni, kehoa ja mieltä, sekä muistaa rentoutua ja kuunnella itseäni. Huomaan, että esimerkiksi lomalla levättyäni saan aina parhaimpia ideoita ja palaan yleensä tyylini alkulähteille. Maisemanvaihdos ja elokuvat auttavat myös! Yritän aina muistaa, ettei tyyli tule pakottamalla. Monesti olenkin tuntenut itseni tyylikkäimmäksi silloin, kun olen vain lähtenyt kasuaalisti ruokakauppaan.”



Missä ovat mielestänne parhaat vintagekaupat ja vaatevuokraamot?

Maria: “Vaatevuokraamoja en ole vielä kokeillut – toistaiseksi minulle on riittänyt ystävien vaatekaapit jos vaatekaapista on puuttunut jotain. Suomesta parhaat kirpparit löytyvät ehdottomasti Lahdesta, Hämeenlinnasta ja Rovaniemeltä! Vintagekaupoista Helsingissä Pieni Sydän Second Hand, joka on niitä harvoja vintagekauppoja, josta voi löytää myös hyvälaatuisia- ja kuntoisia perusneuleita.”
Jenna: “Viime kesän mansikkapaikkojani olivat pienemmät, hieman syrjäisemmät kirppikset Espoossa ja Tampereella. Rakastan pyöräillä ympäriinsä kirppisten perässä, katsella maisemia ja nauttia pullakahvit jossain hyvin perinteikkäässä paikassa. Kallion Frida Marinasta olen löytänyt vintage ja 2nd hand -helmiä, joista Vuokon villakankainen workwear-jakku ja Friitalan täydellisesti istuva nahkatakki ovat hyviä esimerkkejä. Lisäksi Frida Marinassa on lämmin ja asiantunteva palvelu ja monesti oston yhteydessä saa kaupan päälle tarinan vaatteen edellisestä elämästä. Loppuen lopuksi löytöjä voi kuitenkin tehdä mistä vain, kunhan jaksaa pyöriä ja penkoa. Itse nautin juuri etsimisen tunteesta. Ihailen suuresti isäni taitoa bongailla roskalavoilta hienoja huonekaluja.”


7. Piditte hiljattain vaatehuoltoetkot. Oletteko järjestämässä uudestaan? Mikä soittolista soi viimeksi taustalla?

Maria: “Seuraavia etkoja ei olla vielä lyöty lukkoon, mutta soittolista on jo tekeillä: ainakin Richard Marxin Hazard tulee soimaan seuraavilla etkoilla!”
Jenna: “Haluaisin myös pitää seuraavaksi vaatehuoltobrunssin. Olen yllättynyt kuinka moni tuttava on lähestynyt meitä viime aikoina jonkin vaatehuoltoon liittyvän pulman kera - aihe todellakin koskettaa kaikkia! Olisi mahtavaa istua alas porukalla hyvän ruuan ääreen ja jakaa hyviä niksejä. Brunssin lopuksi voisimme pitää vaikka nahkakenkä-workshopin, koska esimerkiksi suolatahrat ovat tällä hetkellä monen päänvaivana. Jos minulta kysytään, niin taustalla voi soida mitä vaan Marko Haavistosta Pet Shop Boysiin!”

Seuraa Arkivé Atelieria instagramissa ja facebookissa!

vastuullisuus on chic - Karita Sainio

(inlace contributor)

Kirjoittaja: Meri Frig
Kuva: ida hanhiniemi

vuonna 2019 inlacemediassa tullaan näkemään uusia nimiä - olemme löytäneet ihania contributor-kirjoittajia jotka tulevat jakamaan ajatuksiaan ja antamaan inspiraatiota vieraskirjoittajina. Kiitos ihanasta tekstistä meri!

Karita Sainio on kirjailija ja vastuullisuuteen erikoistuneen pr-toimisto Sugar Helsingin perustaja. Hänen Hyvin Eletty -kirja on ”jokaisen nykynaisen must-have-käsikirja kestävään elämäntapaan.” Kirja on myös niin kaunis, että sen haluaa heti laittaa kirjahyllyssä paraatipaikalle. Selailin sitä taas uudestaan miettiessäni parempia joululahjaideoita. Kysyin Karitalta, mitä hän fiilistelee juuri nyt. Haastattelusta tuli ihana, inspiroitunut fiilis – kiitos Karita!

Karita 12 (1).jpg

Ihastuin kovasti Hyvin eletty -kirjaasi. Voitko kertoa kirjan sanomasta lyhyesti?

Kiitos Meri, ihana kuulla! <3
Olen työskennellyt vastuullisten brändien parissa viimeiset reilu t kymmenen vuotta ja Hyvin eletty olikin luonteva jatko edellisille projekteilleni. Oma missioni työelämässä on jakaa tietoa vastuullisista, päivittäisistä valinnoista synkistelemättä ja parempiin valintoihin inspiroiden. Kirjasta halusin tehdä helposti lähestyttävän (ja kauniin!) oppaan, josta löytää ne juuri omat vinkit oman arjen vastuullisiin valintoihin. Kirjan kautta oivaltaa, että vastuullisuus on oikeastaan aika helppoa.   

 Hyvin eletty -kirja opastaa kauniiseen vastuulliseen elämään. Miksi ”kauniiseen” ja ”vastuulliseen,” yhdessä?

Mielestäni vastuullinen elämäntapa on tyylikästä, älykästä ja puoleensavetävää. On luontevaa haluta hyviä arvoja ja niiden mukanaan tuomaa kauneutta ympärilleen. Sen sijaan, että vastuulliset valinnat jotenkin rasittaisivat, ne tuovat harmoniaa ja itsevarmuutta elämään. On voimaannuttavaa ottaa asioista selvää ja tieto myös helpottaa valintojen tekemistä.

 Mitä vinkkejä antaisit vastuullisuudesta viestimiseen, heille, jotka tulevat uutena tälle alalle? 

Aikoinaan päätin, että työskentelen ainoastaan vastuullisten brändien parissa. Silloin vastuullisuudesta viestiminen on oikeastaan aika helppoa, sillä se on sisäänrakennettu brändeihin ja viestiä ei tarvitse erikseen rakentaa tai päälleliimata. Monet vastuulliset brändit ovat laadukkaita, esimerkiksi kosmetiikassa raaka-aineet ovat aitoja tai ruokapuolella luomua ja ravintorikasta. Tällöin viestissä voi keskittyä tuotteen laatuun ja vastuullisuus tuleekin kaupan päälle, ikään kuin itsestään selvänä kivijalkana tuotteelle – tarinoita ei tarvitse keksiä.

Mikä on nyt ’bubbling under,’ eli jotain ihan uutta, vastuullisuuden maailmassa?

Mentoroin paljon uusia yrittäjiä ja selkeästi uusiobrändit ovat jo syntyessään vastuullisia – se itsessään tulee muuttamaan maailmaa jo paljon. Uskon, että juuri nyt on paljon kehitteillä esimerkiksi muovia, puuvillaa ja muita ekokatastrofimateriaaleja korvaavia vaihtoehtoja, zero waste -innovaatioita, lihaa korvaavia vaihtoehtoja ja uusia energiaratkaisuja. Vastuullisuus koskettaa oikeastaan ihan kaikkea. 

Mitkä eettiset tai ekologiset paikat tai brändit ovat juuri nyt suosikkejasi?

Uuh, herkullinen kysymys, näitä on niiiiiiin runsaasti! Tänään minulle tulisi mieleen Aida Impact, super elegantteja silkkikoruja valmistava, Suomeen pakolaisina tulleita naisia työllistävä brändi, Embrosé, uusi vastuullisiin lifestyle-tuotteisiin erikoistunut nettikauppa joka on pastellisävyissään kuin karkkikauppa, Duara, jonka kautta voi yöpyä Afrikassa tai Aasiassa osana paikallista arkea ja siten jakaa turismin rahaa kansainvälisten ketjujen sijasta kehittyvien maiden asukkaille, Magnesia jooga- ja hyvinvointifestivaali, joka laajenee ensi kesänä Suomenlinnaan, Supermoodin Youth Glo -sarja joka tekee iholle ihmeitä ja Kuuman herkulliset soija-cappucinot & letut. 

Mitä blogeja tai esimerkiksi Instagram-tilejä tykkäät seurata?

Juuri nyt huomaan seuraavani erilaisten startuppien ja vastuullisten brändien tilejä, benchmarkkaus- ja inspiraatiosilmällä, sillä työskentelen itsekin uusien liiketoimintakonseptien ja brändien rakentamisen parissa. Rakastan yrittäjiä ja uusia yrityksiä ja saan niistä paljon inspiraatiota!  
Muuten olen aika tarkka sisällöstä, mitä kulutan. En esimerkiksi juuri ollenkaan seuraa Instagramin Storiesia, vaikka se onkin viihdyttävää, mutta jatkuva höpinä usein vain kuormittaa aivoja ja on vähän turhaa muutenkin. Huomaan etsiväni ylipäätään elämässä syvempää viisautta somen alta, olen lopettanut Facebookin käytön ja ajastanut Instagramissa kulutetun ajan. Blogeja en oikeastaan seuraa ollenkaan, mutta suosikkeihin kuuluvat ystävien blogit kuten Visual Diary (ja Insta!! yksi parhaimmista), Anna Vihervaarasta, Ida365. Tottakai Sugarin oma media on lähellä sydäntä, ja Inlace, tykkään! :)




kuu liikuttaa meitä

WRITER: CATARINA BÖCKERMAN
PICTURE: pinterest

Kuu liikuttaa valtameriä. Kehomme on 70% vettä. Kuu liikuttaa meitä. 

Kun pysähdymme huomaamme elämän syklisyyden, huomaamme kuun taivaalla, sen eri vaiheet, uudesta kuusta täyteen kuuhun. Mitä syvemmälle pysähdymme, sitä enemmän alamme huomata. Huomaamme kuinka kuun ollessa pimennossa, energiamme on aivan erilainen kuin täydenkuun aikaan. 

Kuinka kuu liikuttaa sinua, meitä, tätä yhteiskuntaa, koko valtamerta? 

Kuun ja maapallon vetovoima vetää vettä puoleensa. Vuorovedet syntyvät tästä vetovoimasta. Entä miten tämä vetovoima vaikuttaa meihin? Asioita mitä emme nää, mitkä eivät tule päin näköämme, saatamme sivuuttaa. Vain koska emme pysty näkemään vettä itsessämme, ei tarkoita sitä ettei sillä olisi suuri vaikutus meihin. Entä jos vain tunnemme, opettelemme tuntemaan veden meissä, ja sen kuinka kuun eri vaiheet vaikuttavat meihin. Mitä jos kuu on työvälineemme. Sen avulla pystymme hallinnoimaan energian käyttöämme. Mitä jos pystymme opettelemaan syklistä energian käyttöä. Olemaan syklissä luonnon syklien kanssa. Kun käytämme energiamme älykkäästi, elämämme virtaa helpommin.

Istun joogamatolleni, kädessäni höyryävä tee. Pidän mukia sydämelläni, ja luon yhteyttä tähän hetkeen. Kehoni lämpenee jokaisesta hörpystä enemmän ja enemmän. Pikku hiljaa löydän yhteyden hengitykseeni, puhdistan uniset keuhkoni, ja annan kehoni liikkua tämän hetken energia tasoni mukaan. Kun kuu on täydessä loistossaan, energiani on katossa, haluan tuntea palon, käyttää tätä energiaa. Kun taas kuun ollessa pimennossa, taivaan ollessa musta, kaipaan hiljaisuutta, pysähtymistä, pitkiä syviä venytyksiä.  Kun aloitamme aamumme tästä yhteydestä itseemme, koko universumiin, alamme oppia käyttämään energiamme oikein. Antamalla itsellemme hetken löytää yhteys, opetella tätä yhteyttä, joka harjoituksen jälkeen ymmärrämme paremmin itseämme, energiaamme, koko universumin energiaa. 

44740255_300017644169838_6448923756067815424_n.jpg

Pssttt.. olen kirjoittanut alkuperäisesti tekstin Virtawellbeingille. VIrta on kahden enkelin, hannan ja sonjan upea luomus. He tarjoavat joogaa, meditaatiota ja hyvinvoiva alan luentoja organisaatioille. Näistä enkeleistä vielä myöhemmin lisää!

Femme, FinInlace mediakuuComment
frantsila photo diary

WRITER: ONA RIHU
PICTURES: INLACE MEDIA

Frantsilan tila on yli 300 vuoden juuret omaava perhetila Hämeenkyrössä. Frantsilan luomufarmilla tuotteiden ja yrttivalmisteiden tuottamisen on aloittanut Virpi Cormier, yrttiekspertti sekä holistisen elämäntavan moniosaaja ja opettaja. Frantsilan tuotteiden pohjana käytetään omalta farmilta kerättyjä luomuyrttejä- ja kukkia. Pääsimme Inlace-tiimin kanssa tutustumaan luomutilaan ja kuulemaan sen historiasta.

Frantsilan suvulla on mahtavat tilat ympäri Hämeenkyröä. Frantsilan hyvän olon keskuksesta, jossa järjestetään monia erilaisia kursseja ja workshoppeja, luomupelloille, kasvihuoneisiin ja kasvisravintolaan hämeenkyrön keskustassa. Pääsimme näkemään myös upeat vanhat puutalot, joissa on paljon Frantsilan historiaa. Näillä upeilla mailla on ainutlaatuinen energia, ja ne sopivat täydellisesti erilaisten retriittien ja virkistyspäivien pitämiseen! Lue lisää täältä

Ohessa kuvia Inlacen viikonlopusta Frantsilan luomutilalla. Pääsimme saunomaan, kukkakylpyihin, nauttimaan äänimaljarentoutuksesta ihanan Sannan hoidossa, syömään herkullista kasvisruokaa ja maistelemaan luomuyrttifarmin yrttejä suoraan maasta. Kiitos vielä upealle Anna Karhu-Cormierille esittelykierroksesta ja ihanista tarinoista. Tänne pitää ehdottomasti päästä uudestaan kokemaan eri vuodenajat ja nauttimaan luonnosta <3


Mariela Sarkima (FIN)

kirjoittaja: ona rihu
Kuva: Mariela Sarkima

mariela 2.jpg

Mariela Sarkima on arvostettu kauneuden moniosaaja, kauneusvideoiden-ja tapahtumien tuottaja sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähettiläs. Marielan voit tänä kesänä bongata muun muassa Magnesia festareilta!  Pääsin kysymään tältä supernaiselta pari kutkuttavaa kysymystä ja taisin itsekin saada tärkeitä elämänohjeita samalla. 

Mariela, sulla on ollut pitkä ura kauneuden parissa. Tällä hetkellä teemoina tuntuu olevan vahvasti kokonaisvaltainen hyvinvointi ja naiseus. Onko elämässäsi tapahtunut jokin suuri muutos vai ovatko nämä aiheet olleet aina lähellä sydäntäsi?

M: Ovat. Meikkaajan ja kampaajan ammatissa olen tehnyt paljon naisten kanssa töitä ja meikkaajan tuoliin istuessa onkin vähän kuin pääsisi psykologin puheille. Iso osa ammatista on myös huolien kuuntelua ja omien kokemusten ja vinkkien jakoa. Uran alkuajoilta asti takaraivossa on ollut ajatus että joku päivä teen naisten parissa jotain pintaa syvemmällä. 

Kerro vähän tulevaisuuden näkymistä, miltä syksy näyttää sinulle?

M: Mulla on tässä kehitteillä muutama erittäin mielenkiintoinen projekti. MeNaisten ja Sanoman kanssa tuleva elokuussa julkaistava projekti keskittyy tukemaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Projektiin kuuluu videoita, bloggaamista, fb-livejä, somea ja liikkumista eri muodoissa. Tulen myös kirjoittamaan MeNaisiin 8 viikon palstaa! Eli tämä on kuin kahdeksan viikon matka omaan itseeni.
Multa löytyy myös oma sivuni kokonainen.fi joka on vielä kehitteillä mutta se keskittyy myös vahvasti naisten yhteisöllisyyteen ja naiseuteen. 
Ja elokuun Magnesiassa pitämäni Kokonainen-workshop tietenkin!

mariela 1.jpg

Mitä elämänviisauksia antaisit 20-vuotiaalle itsellesi?

M: Ensimmäisenä tulee mieleen sanoa, että älä ota niin kovia paineita siitä että pitäisi olla "jotakin". Muutin itse 21-vuotiaana ulkomaille ja 24 vuotiaana takaisin tullessani koin että nyt minun pitää näyttää kaikille ja “olla jo jotakin”. Kovan paineen alla unohtaa helposti pitää huolta omasta kehosta ja mielestä. 
Myös uuden “someaikakauden” myötä tullut paine ja "fomo" ovat myös asioita jotka toivoisin nuorten naisten voivan välttää. Kokoajan ei tarvitse olla “jotain” ja näyttää jollekkin.
Itse mietin, mistä haluaisin jäädä eläkkeelle. Haluaisinko jäädä eläkkeelle aivan puhki stressaantuneena vaiko elämästä nauttineena ja omia haaveita toteuttaneena? 

Mikä inspiroi sinua?

M: Olen aina ollut hyvä inspiroitumaan. Ihmiset inspiroivat minua valtavasti. Voisin istua kahvilassa tuntikaupalla ja tuijotella ohikulkevia ihmisiä.
Nyt pienen elämänmuutoksen ja henkisen polkuni myötä aistini ovat herkistyneet ja nykyään saatan inspiroitua sadepisaroiden kauniista kuvioista lätäkössä tai kauniin taivaan sävyistä.  Musiikki ja äänet ovat myös todella inspiroivia. 

Milloin sinä tunnet itsesi kauneimmaksi?

M: Kauneimmaksi tunnen itseni silloin kun olen onnellinen. Usein aamulla. Ei ehkä ihan joka aamu, mutta kuitenkin. Koen vahvasti että kauneus tulee sisältä. Silloin kun olet rauhallinen, varma itsestäsi. Tähän kun vielä yhdistää jonkun rakkaus- elementin, joko itsestä kumpuavan tai toisesta ihmisestä niin silloin tuntuu että hehkuu.

Pidät elokuun Magnesia- festareilla hyvinvointi & kauneus workshopin- Kokonainen. Kerro siitä vähän!

mariela 3.jpg

M: Olen itse monesti kipuillut tämän kokonaisuuden kanssa. Usein asiaan liittyy vähän dualistista ajattelua - jos olen kaunis, ei voi olla fiksu, jos tykkää meikistä, ei voi olla henkinen yms. Vuosien aikana olen tajunnut että kyseessä on nimenomaan koko paketista. Kauneus hehkuu aina sisältäpäin. Jos olet onnellinen, se kyllä aina näkyy.
Tämä ei silti onnistu hokemalla jotain tiettyä onnellisuusmantraa. Se pitää oikeasti tehdä ja tuntea. Tästä on workshopissa kyse.
Mukana on ihanan Weledan luonnolliset ihonhoitotuotteet, yhdistän workshopiin omaa tietämystäni kauneusalalta sekä  Kundaliini-Shakti Flown pehmeät liikkeet ja hengityksen.  Herätellään Naiseutta. Vedän workshopin todella rauhallisesti, eli minkäänlaista kokemusta ei tarvita. Meditatiivisen liikkeen kautta pääsee tekemään myös ihonhoitoa, eli päästään leikkimään ihanilla öljyillä ja hoidoilla. 

kiitos ihana mariela. onko sulla itselläsi vielä jotain mietteitä mitä haluaisit tuoda esille? 

M: Näiden uusien projektieni kautta haluan olla läsnä ja lähellä. Entinen esillä olemisen tuoma oman tilan “suojeluvaisto” on hävinnyt kokonaan. Saan voimaa siitä kun ihmiset jakavat, ja tulevat puhumaan kanssani avoimesti.  Niin monilla naisilla on kuitenkin samat asiat käsittelyssä ikää tai paikkakuntaa katsomatta. Haluan puhua asioista ääneen ja kuulla mitä muilla naisilla on sanottavana. 

 

magnesia festival

writer: Ona Rihu
Picture: Matti Keski-Kohtamäki

I want to introduce to you one of the highlights of my summer in Finland, a 3-day yoga and wellness festival on the beautiful island of Lonna.
 Magnesia - Heartful Island Festival.
This festival is not ordinary. It's programme is filled with wellness workshops, talks, yoga and dance. It brings likeminded people together to enjoy a weekend full of valuable experiences, sharing and learning. Bringing together some of the top instructors and experts - from Finland and abroad, Magnesia truly is an experience you don't want to miss!
What I learned last year in Magnesia is that there is no standards you need to pass to be a part of the community. It doesn't matter if you're a yoga enthusiast or a beginner, what matters is a shared seed of interest in holistic living and health. This is what makes the festival so special, everyone is simply letting their guard down and enjoying the moment. 

magnesia 1.jpg

Here's some of our faves from the programme:

Sauna Sisters Story Sharing workshop by Reetta Ranta
KOKONAINEN wellbeing & beauty-workshop with Weleda by Mariela Sarkima
The Impermanent Flow - A Creative Sequence by Matilda Mannström
Acro Yoga Workshop by Timo Kurvi
The Tao of Dating - The Modern Woman's Guide to Loving and Being Loved by Ali Binazir

We hope to see you there!

FinInlace media
photo diary - natural high healing festival (FIN)

kirjoittaja: Ona Rihu

 

Vietimme ihanan sunnuntain Catarinan kanssa Narvilinnassa, Natural High Healing Festivaleilla. Olisi ollut upeaa kokea koko viikonloppu mutta tänä vuonna aikataulujen vuoksi sunnuntai sai riittää. Ensi vuonna ehdottomasti vietämme enemmän aikaa festareilla. 
Kun saavuimme alueelle, meidät otti vastaan hymyjen ja ystävällisten kasvojen meri. Alue oli koristeltu läpikohtaisin kauniilla kukilla, taiteella ja runoudella. Alueella on monia eri tiloja, joissa osassa järjestetään workshoppeja, luentoja, ecstatic danceja, meditaatiota, joogaa, ja paljon muuta. Kaikki ruoka oli vegaanista ja niiin herkulllista. Söimme mm. vegaanipizzaa ja pannareita!
Alueella oli myös erilaisia kojuja joissa eri alojen artesaanit möivät mm. käsintehtyä saippuaa, luonnonkosmetiikkaa, suitsukkeita ja suklaata. You name it, it was there. Alueella oli niin paljon tutkittavaa että ehdimme sunnuntaina vain yhteen workshopiin! - Violeta Labellan pitämään Yoni Egg Magic workshopiin. Niin paljon uutta tietoa ja upeita naisia.
Siitäkin workshopista meinasimme tosin myöhästyä koska halusimme käydä moikkaamassa paikallisia biisoneita, oops!
Vaikka tämän vuoden kokemus jäi hieman lyhyeksi, se jätti valtavan onnellisuuden tunteen molemmille koko illaksi. Suosittelemme siis festaria kaikille lämmöllä. Kaikista parasta oli ihmisten onnelliset hymyt ja turvallinen fiilis alueella. Voin vain kuvitella miten upeaa olisi viettää kesäyö kokon ympärille rakennetuissa tiipiissä, saunanraikkaana ja ihanien ihmisten ympäröivänä.  Until next year <3

 

midsummer feast

(MAGIC)

WRITER: CATARINA BÖCKERMAN
Picture:CATARINA BÖCKERMAN

Midsommer solstice has always been a celebration for light and fertility. Us humans have a long history with this precious celebration. Midsummer celebration is one of the first original celebrations of humankind. It all started when we the sun was the ultimate life giver. As we light our bonfires, we worship the sun, the fire, the light. 

All cultures bring their own spices into the celebration of the midsummer feast. So let me share with you how we do it here in Finland, and share remembrance to all you natives out there. 

Ukko’s celebration aka Juhannus aka Midsummer feast

The name ‘’juhannus’’ came from catholic church through John the Baptist. Originally our midsummer feast was called the great God Ukko’s celebration. Ukko was the god of weather, thunder and harvest. He was the great god of Finnish original folks. To our ancestors in Finland the Ukko’s celebration was the most important celebration of the year. 

midsummer feast, juhannus magic, magic

Then let’s get into the fun staff, traditional midsummer magics. All you need is nature, open mind and your nude body (at least in most of the Finnish magic tricks).

ps. Rumour has it that the magic on the lightest day of the year is extra powerful. 

 

  1. Collect 9 different flowers, while staying fully silent. So no talks while doing this. Place them under your pillow as you go sleep, and your soulmate will appear to you in your dreams.

  2. You could also just place unknotted birch whisk under your pillow and as you’re sleeping your soulmate will come and bind it.

  3. At the night of Ukko’s celebration, go run naked to a dewed meadow. This dew is very healing, all your spiritual and physical limitations will be cleansed. What comes to love, well after this you’ll be fully empowered and filled with high loving vibration which will attract all your lover soulmates to you.

  4. Traditionally finish folks would burn all used birch whisks and dance & jump through the fire, as a symbol of new-birth. You could for sure do this. But if you’re like me and got not a single birch whisk to burn, burn something else which will symbolise letting go. Write down things you’re ready to let go and burn the paper or even burn some of your old notebooks you’re ready to let go.

  5. Here comes another magic trick which requires you to be naked. Stare naked to a well. Gaze with all of your awareness and you’ll see your next lover soulmate in the well.

  6. Or just go sleep, naked of course and put inside out turned sock only to your left foot. As you sleep the lover will appear to you also.